Mainospalkki
Islamilaiset yhteisöt koetuksella Array Tulosta Array
Article Index
Islamilaiset yhteisöt koetuksella
Page 2
All Pages

Channel 4:n esittämä 81 minuutin mittainen filmi on vuodelta 2007. Siinä miehet suutelevat toisiaan, kulkevat käsi kädessä ja keskustelevat häistään. Filmi on esitetty aikaisemmin 12 maassa ja käännetty yhdeksälle kielelle. Useat islamilaiset maat on kieltäneet filmin esittämisen, ja viimeksi se sensuroitiin filmifestivaaleilla Singaporessa.

 

Libanon on arabimaista sallivin. ”Luonnonlakien vastaiset” seksuaalisuhteet ovat kiellettyjä laissa, jonka perusteella miesten välisistä tai avioliiton ulkopuolisista suhteista voi saada jopa vuoden vankeutta. Lesboja laki ei koske.

Beirutissa homobaareja, joihin viranomaiset suhtautuvat sallivasti. Lähi-idän maista Libanonissa – Turkin ja Israelin ohella – on esitetty Brokeback Mountain -elokuva, ei kuitenkaan A Jihad for Love -filmiä.  
Äskettäin oli Beirutissa homojen ja lesbojen näkyvä mielenosoitus poliisien harjoittamaa

syrjintää ja mielivaltaa vastaan. Poliisi pidättää homoja ja lesboja ilman mitään syytä. Myös islamin kasvanut vaikutusvalta aiheuttaa paineita; vanhoilliset ryhmät ovat avoimen vihamielisiä.