Mainospalkki
“Yllätys riviheterolle” Array Tulosta Array
Helsingin Gay-teatterin esitys Olitko sinä? - Homomman Suomen historia saa Teatteri-lehdessä myönteisen arvion. Maria Säkö sanoo Kim Gustafssonin käsikirjoittaman ja Eero Enqvistin ohjaaman näytelmän kertovan tarpeellista vastakertomusta. “Keinot ovat sketsiviihteestä, iltamatyyppisestä irrottelusta ja iloisesta historian karnevalisoinnista.” Näytelmässä käytetään pahimpia homokliseitä.

Historian totuuksia on näytelmässä tongittu ajatellen, ja esimerkiksi muistutetaan siitä, että homous on ollut kiellettyä vain vähän aikaa ihmiskunnan historiassa.

Parhaat palat tulevat Säkön mukaan lopussa, kun lähestytään omaa aikaamme, päästään nykypäivään ja lopulta tulevaisuuteen, jolloin heterot saavat olla olemassa, “jos eivät naisineen tule tuohon mun näköpiiriin”. Kritiikkiä tulee siitä, ettei Helsingin 80-luvun aidshysterian ajan homovainoja käsitellä kunnolla.

Maria Säkö kirjoittaa ajatelleensa aluksi, että ihan mukava esitys. Hän tajusi sen pian yhdeksi vuoden kulttuuriteoksi poistuessaan samalla hissillä kyyneleitään pyyhkineiden nuorten miesten kanssa.